Miltä yksinäisyys tuntuu?
Yksinäisyys, joka ei ole itse valittua, on sydäntäsärkevää.
Yksinäisyys on sitä, kun ei ole ketään, kenelle soittaa, kun menee huonosti. Kun ei saa onnitteluja syntymäpäivänään.
Ei ketään pyytämässä piknikille, lähdössä patikkaretkelle tai istumassa lähikahvilassa odottamassa. Ei ketään, jota itse voisi pyytää lenkille, istumaan iltaa tai jolle soittaa.
On hirveää, kun tuntee voivansa kadota maapallolta ilman, että kukaan edes huomaisi asiaa.
On tuskaa nähdä ihmisiä kavereidensa kanssa. Tuskaa nähdä nauravat ystävykset. Tuskaa nähdä se, mitä itseltä puuttuu.
Pahinta ovat suuret väkijoukot. Niissä jää itse yksin. Vertailu. Oman huonommuuden tunteminen. Minussa on vikaa, en ole samanlainen kuin muut. Suru, ikävä, pettymys. Miksi en kelpaa. Mitä tein väärin.
Yksinäisyys erottaa. Tekee mieli vetäytyä.
Yksinäisyys hävettää. Siitä ei kehtaa puhua muille. Ei halua kenenkään tietävän omaa tilannettaan. Pelottaa, että joku näkee kuoren läpi. Ja samaan aikaan toivoo, että joku huomaisi.
Yksinäisyys musertaa. Se vie itsetunnon pohjalukemiin. Murskaa sydämen. Omanarvontunto on nollassa. Minun pitäisi olla toisenlainen.
Yksinäisyys satuttaa. Tekee kivuliaita haavoja, joiden paranemiseen menee kauan aikaa. Haavat aukeavat monta kertaa. On vaikea luottaa. Pelkää rikkoontumista.
Yksinäisyys on lohdutonta. Kivuliasta. Tuskaista. Pelkoa, häpeää. Se tekee todella kipeää.
Siitä voi selvitä. Elämä vie eteenpäin. Mutta polku on kivulias, eikä haavoilta välty.
http://mtkl.fi/tietoa-mielenterveydesta/aikuisille/yksinaisyys/
